Alassane Ouattara
Alassane Ouattara (s. 1. tammikuuta 1942) on norsunluurannikkolainen poliitikko ja taloustieteilijä, joka on ollut maan presidentti vuodesta 2011.
Hän on opiskellut taloustiedettä Yhdysvalloissa ja väitellyt tohtoriksi vuonna 1972. Valmistuttuaan hän työskenteli IMF:ssä ja Länsi-Afrikan Keskuspankissa. Vuonna 1990 hänet nimitettiin Norsunluurannikon taloudellista vakauttamista koordinoivan komitean puheenjohtajaksi, ja myöhemmin samana vuonna hänestä tuli maansa pääministeri. Hän toimi myös presidentin sijaisena Félix Houphouët-Boignyn sairauden aikana. 1990-luvun lopussa hän palasi vielä viisivuotiskaudelle IMF:ään. Vuonna 1999 hänestä tuli Rassemblement des Républicains (RDR) -puolueen johtaja.
Ouattara oli ehdokkaana vuoden 2010 presidentinvaaleissa, ja sai toisella kierroksella keskusvaalilautakunnan mukaan 54 prosenttia äänistä. Istuvaa presidenttiä Laurent Gbagboa tukeva perustuslakituomioistuin mitätöi kuitenkin tuloksen.
Vaalien jälkeen tilanne maassa kiristyi. 28. maaliskuuta 2011 Ouattaraa tukevat joukot (FRCI, ransk. Forces républicaines de Côte d'Ivoire pro-Ouattara, Norsunluurannikon Ouattaraa tukevat tasavaltalaisjoukot) aloittivat hyökkäyksen ja valloittivat Bondoukoun Ghanan rajalla. Sotilaat ovat pääasiassa samoja kuin Forces nouvellesissa. 30. maaliskuuta joukot valtasivat maan poliittisen pääkaupungin Yamoussoukron maan keskiosissa. Norsunluurannikon perustuslakineuvosto julisti 5. toukokuuta 2011 Alassane Ouattaran maan presidentiksi.
Lokakuussa 2015 presidentti Alassane Ouattara valittiin ylivoimaisella ääntenenemmistöllä presidentiksi uudelle viisivuotiskaudelle. Ouattaran toisella kaudella perustuslaki kirjoitettiin uusiksi, ja hän ilmoitti laskennan "korkeintaan kahdesta kaudesta" alkavan hänen omalla kohdallaan alusta.
Lue lisää...