Frank Zappa

Frank Zappa

Frank Vincent Zappa (21. joulukuuta 1940 Baltimore, Maryland, Yhdysvallat – 4. joulukuuta 1993 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen muusikko ja säveltäjä, joka tunnettiin populaarimusiikin omaperäisimpiin kuuluvana persoonana, tuotteliaana laulaja-lauluntekijänä ja yhtyeenjohtajana. Zappa oli myös merkittävä sähkökitaristi. Satiirisissa lauluteksteissään Zappa käsitteli usein yhteiskunnallisia aiheita. Zappan tuotannolle on ominaista suuri vaihtelevuus. Useimmat Zappan tunnetuimmista levyistä sisältävät joko humoristista ja samalla kokeellista rockia tai sitten jazz-vaikutteista instrumentaalirockia.lähde?

Zappan perustaman kulttiyhtyeen The Mothers of Inventionin ensilevy Freak Out! ilmestyi vuonna 1966, minkä jälkeen Zappan levyjä ilmestyi jopa useita vuodessa. ”Hänen kuoltuaan ei ole ilmaantunut ketään, joka taitaisi sekä klassisen musiikin kaanonin että populaarimusiikin lajit ja kykenisi leikittelemään niillä kaikilla yhtä omaperäisesti”, luonnehti kriitikko Tero Valkonen.

Lue lisää...
 

Ammatti