Whitney Houston
Whitney Elizabeth Houston (9. elokuuta 1963 Newark, New Jersey, Yhdysvallat – 11. helmikuuta 2012 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen laulaja, näyttelijä, tuottaja ja malli. Hänestä käytettiin nimitystä ”The Voice”.
Houston nousi musiikkimaailman tietoisuuteen 1980-luvun puolivälissä, jolloin hän julkaisi omaa nimeään kantavan esikoisalbuminsa. 1990-luvulla Houston julkaisi useita menestyneitä albumeja, mukaan lukien ennätyksiä rikkoneen The Bodyguard -soundtrackin, jota myytiin maailmanlaajuisesti yli 45 miljoonaa kappaletta. Samalla albumilla julkaistiin Houstonin tulkinta Dolly Partonin kappaleesta ”I Will Always Love You”, josta tuli Houstonin uran suurin hitti. Lähes koko 2000-luvun Houston kärsi huonosta julkisuuskuvasta, jonka seurauksena hänen suosionsa hiipui. 1990-luvulta alkaen hän kärsi myös päihderiippuvuudesta. Vuonna 2009 Houston teki paluun listojen kärkeen seitsemännellä studioalbumillaan I Look to You.
Houstonin albumeja ja singlejä on myyty yhteensä 220 miljoonaa kappaletta. Houston on palkittu kuudella Grammy-palkinnolla (ehdolla 25 kertaa), kahdella Emmy-palkinnolla ja 23 American Music Awardilla, joita hän on voittanut enemmän kuin kukaan muu naisartisti. Guinnessin ennätysten kirjassa Houstonilla on titteli The Most Awarded Female Artist of All Time. Hänellä on myös hallussaan Yhdysvaltain singlelistan ykköshittien ennätys, seitsemän singleä peräkkäin korkeimmalle sijalle.
Lue lisää...